Joka kolmannella tilalla on peltoa yli 50 hehtaaria

Luonnonvarakeskuksen (Luke) maatalous- ja puutarhayritysrekisterin mukaan vuonna 2017 Suomessa oli 48 562 maatalous- ja puutarhayritystä. Lukumäärä tarkentui hieman ylöspäin helmikuussa julkaistuista ennakollisista tuloksista.

Tilojen lukumäärä on vähentynyt edellisestä vuodesta yli tuhannella, joka on noin kaksi prosenttia tiloista. Alueittain tarkasteltuna tilojen määrä on vähentynyt vuoden aikana lähes kaikkien ELY-keskusten alueilla kahdesta kolmeen prosenttia.  Suhteellisesti eniten tiloja on lopettanut Pohjois-Savossa ja Varsinais-Suomessa, noin kolme prosenttia. Vähiten lopettaneita tiloja oli Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella, jossa tilojen määrä väheni noin prosentin edellisestä vuodesta.

– Tiloilla oli peltoa keskimäärin 47 hehtaaria. Suurin tilakohtainen peltoala oli Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, 57 hehtaaria. Pienin tilakoko oli Etelä-Savossa, 31 hehtaaria. Yli 40 prosentilla tiloista peltoa oli alle 25 hehtaaria, neljänneksen peltoala oli 25–50 hehtaaria ja reilulla 30 prosentilla tiloista oli peltoa yli 50 hehtaaria, toteaa yliaktuaari Jaana Kyyrä Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Etelässä kotieläintilat ovat harvassa

Koko maassa kahdella kolmesta tilasta päätuotantosuunta oli kasvinviljely ja vajaalla 30 prosentilla kotieläintuotanto. Loput tiloista olivat sekatiloja. Alueittainen vaihtelu päätuotantosuunnissa on suurta. Kainuussa yli puolella tiloista päätuotantosuunta on kotieläintuotanto. Toinen ääripää ovat Uusimaa ja Varsinais-Suomi, joissa kotieläintuotanto on päätuotantosuuntana vain yhdellä kymmenestä tilasta.

Tilaston taustaa

Maatalous- ja puutarhayritysten rakennetilasto sisältää tietoa maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärästä, maankäyttölajeista ja tuotantosuunnista sekä viljelijöistä Suomessa. Tilasto antaa kokonaiskuvan Suomen maa- ja puutarhatalouden omistus- ja tuotantorakenteesta sekä viljelijöiden lukumäärästä ja ikärakenteesta. Tilaston tiedot saadaan pääasiassa maaseutuhallinnon rekistereistä.

This entry was posted in Yleiset uutiset. Bookmark the permalink.